|
Jyväskylä, 24.1.2012 Vapaa julkaistavaksi
Messuilla on myös Tapperin veljeksistä kertovan dokumentin
ensi-ilta
Harri Tapperin uutuusromaani julkistetaan
Jyväskylän Kirjamessuilla Kirjailija Harri
Tapperin uutuusromaani ” Loimu ja lumi” (Atena 2012) julkistetaan Jyväskylän
Kirjamessuilla sunnuntaina 1. huhtikuuta. Juuri messujen alla 83 vuotta
täyttänyt Tapper myös esiintyy Kirjamessujen yleisölle.
Historiallinen romaani ”Loimu ja lumi” kertoo noin miljoona kuolonuhria
vaatineesta Napoleonin sotaretkestä Venäjälle vuonna 1812. Romaanissa sodan
tapahtumien tarkastelijoina toimivat maaorjat, sotavangit, Napoleonin
kirjuri sekä venäläinen sotapäällikkö. Nykyisin
Jyväskylässä asuva Harri Tapper ryhtyi täysipäiväiseksi kirjailijaksi vuonna
1985 jäätyään eläkkeelle luokanopettajan työstään. Hänen esikoisteoksensa
”Kirkonrakentajaveljekset” (WSOY) ilmestyi kuitenkin jo vuonna 1962. Tapper
tunnetaan erityisesti oman ja taiteilijaveljiensä varttumista kuvaavista
romaaneista. Taiteilijan 80-vuotisjuhlan kunniaksi muistelmaromaanit
julkaistiin vuonna 2009 yksissä kansissa nimellä ”Järkäle” (Atena 2009).
Harri Tapper on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana kaksi kertaa.
Koko saarijärveläinen Tapperin taiteilijaveljessarja on esillä Jyväskylän
Kirjamessuilla, kun veljeksistä kertova dokumentti ”Tämän kosken lapset” saa
Jyväskylän Paviljongissa ensi-iltansa. Dokumentin on ohjannut Janne
Heinonen. Jyväskylän Kirjamessut järjestetään
30.3.–1.4. 2012. Kuudensien Kirjamessujen teema on ”Kirja – viisautta ja
viihdettä”. Kirjamessut on osa Jyväskylän Paviljongissa järjestettävää koko
perheen Elämysviikonloppua. Jyväskylän Kirjamessut 2012, Viini 2012
-tapahtuma ja Ruoka 2012 -messut ovat kolmepäiväiset 30.3.–1.4. Näiden
rinnalla järjestetään Vapaa-aika 2012- sekä Tyyli ja Hyvinvointi 2012
-messut lauantaista sunnuntaihin 31.3.–1.4. Lisätietoja
Paviljongin Elämysviikonlopusta: myyntijohtaja Pekka Nupponen,
Jyväskylän Messut Oy, puh. (014) 334 0053, 050 61 180
pekka.nupponen@jklmessut.fi,
www.jklpaviljonki.fi/elamys2012
|